Mikään ei onnistu

En oo pystynyt käydä koulussa. Ei ne hommat mua niinkään ahdista, en vaan jaksa ihmisiä. En kestä ihmisiä, on niin raskasta yrittää olla jossain porukassa mukana. En tykkää yhtään. Sain ahdistuskohtauksen pari päivää sitten ja lähdin pois, huulia pisteli ja alkoi pyörryttää ja tärisin kuin mikäkin sekopää.

Syömisetkin on taas lähtenyt ihan räpylästä kun oon ollut poikaystävän kanssa. Oon edellisen tekstin ja tän tekstin välillä syönyt sen verran että painoa on tällä hetkellä 56. Vituttaa. Haen glaubersuolaa kun apteekki aukee ja koitan taas saada jonkun järjen tähän hommaan. Tai no, "järjen". Kuinka paskaa tää onkaan.

En jaksa nyt enempää kirjoittaa taas. Helvetti.

Uudelleenaloitus

Pidinpä pitkän tauon täältä ja en ole laihtunutkaan tässä välissä enempää vaikka syömiset onkin ollut aivan päin persettä. Välillä mässään kuin sika ja välillä saatan olla monta päivää syömättä.

Anyways, paino on tällä hetkellä 52 kg. On ollut aika masentunut olo ja ahdistaa kaikki sosiaaliset tilanteet niin paljon etten jaksa nähdä kavereita jne. Tällä viikolla paastosin sunnuntai-illasta keskiviikkopäivään, koulussa sitten söin ja paljon söinkin. Tuli vähän juopoteltua ja tänään söin valmissalaatin joita kadun aika paljon. Yritän tammikuuhun saakka laihduttaa. Mahdollisesti pitempäänkin. Oon myös koittanut jotain hyvin, hyvin vähän jumpata, toivottavasti jaksaisin alkaa käydä vähän lenkillä vaikka tai muuta että pääsis näistä kiloistansa. Vaa'alla pompin varmaan kymmenen kertaa päivässä tiirailemassa että onko siellä mitään muutosta tapahtunut mihinkään suuntaan.

En oo oikein jaksanut käydä koulussa kun en saa nukuttua koska nälkä, ja inhottaa muutenkin kun aina mässään kouluruokalassa aivan törkeen määrän ruokaa. Ei oikein jaksa tehdä mitään. Tai ei niin kun kiinnosta mikään muu taas kuin tuo laihduttaminen tällä hetkellä.

Vittumainen viikko

On pitänyt oksentaa ajatuksia tänne jo aiemmin mutta oon ollut niin hermot riekaleina etten oo pystynyt. En saanut mentyä kuntouttavaan tällä viikolla koska oon niin ruma etten kehtaa lähteä himasta minnekään enkä oo saanut nukutuksi.

Viikonloppu meni ihan mässäilyks ja laattasin monta, monta kertaa. Mässäilin sämpylää ja lämmin keitto-pussukkaa. Korvapuusteja. Pizzaa. En muista mutta ärsyttää edelleen.

Tällä viikolla oon syönyt yhden jutun per päivä ja yritän pitää ruokailujen välissä 20+ tuntia. Oon syönyt pari sämpylää ja vähän jotain makaroonipöperöä tällä viikolla, kahvia tintannut ja juonut pari lonkeroo ettei olis niin nälkä. Tällä viikolla oon muutenkin vaan maannut ja on ollut aika masentunut olo kaikesta enkä kestä yhtään että mun poikaystävä koskee muhun tai edes puhuu mulle koska oon niin yököttävä omasta mielestäni. Muutenkin todella äkänen olo koko ajan. Ja mässyttämisen takia ahdistunut olo kun paino ei oo tippunut niin kuin toivoisin. Pääsiäinenkin kauhistuttaa kun meen mutsille ja siellä on varmaan kaikkea hyvää ruokaa enkä kestä jos alan porsasteleen siellä.

Ei mitään järkevää sanottavaa.

Hyvää yötä ja huomenta, ehdit myöhemmin nukkua

Päätin aloittaa blogin kirjoittamisen ihan omana päiväkirjana ja tsempatakseni itseäni "parempaan". Saatan kirjoittaa sekavasti koska kirjoitan tosiaan enemmän itselleni tällä hetkellä kuin muille mutta jos jotain kiinnostaa niin availen sen verran mitä jaksan aina välillä. Joku myös ääliömäisesti tumppasi mut niin kuin tupakannatsan ja sanoi että oon niin narsisti ja itsekäs että on parempi etten puhu kenellekään vaan kirjoitan vaan kaiken ja ryven yksin ongelmineni. Kokeillaanpa siis sitä.

Haluan siis laihtua.

Halusin jo vuosi sitten. Ja kaksi. Aina.

Mulla on mielenterveysongelmia. Jee! Sairastan lääkärin mukaan kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja tukkua muita stressiperäisiä häiriöitä. Syömishäiriö on myös kulkenut messissä aina enemmän tai vähemmän. Ja se mut ajaa tätä blogia kirjoittamaankin koska viime aikoina on ollut aika vaikeaa pysyä ruodussa.

Oon siis 25-vuotias lapsi. En todellakaan aikuinen. Ihan jälkeenjäänyt paska ja turha ihminen tai siltä musta useimmiten tuntuu. Ja koska oon ihan perseestä niin yritän kadottaa itseni tältä planeetalta laihduttamalla itseni niin pieneksi että teen katoamistempun ehkä parhaimmillani. Mutta en siinä kyllä varmasti onnistu. Kiva vaan painia jatkuvasti ja vääntää kaikki mahdollisimman vaikeaksi koska eihän mulla saa mennä hyvin. Oonhan ihan paska. Haha kuinka säälittävää. Ehkä joku siellä lukee ja ymmärtää mitä tarkoitan. Jos ei niin ei. Samapa se mulle on. Mut en mä ihan maan mullissa ryve, on mulla ihan mukavaakin päivittäin. Tosi mukavaakin. Mulla on ihana poikaystävä joka jaksaa tukea mua ja seistä mun rinnalla vaikka oon todella vaikea tapaus ajoittain eli aina. Mulla on ihana kämppä, muutama äärettömän ihana ystävä ja maailman ihanin ja sekavin perhe. On mulla kaikki ihan kivasti. Pääkoppa vaan tuppaa olemaan vähän sekamelska. Mutta sen kanssa on elettävä ja tästä täällä siis aion avautua ja avaudunkin varmaan hyvinkin säännöllisesti koska tällä hetkellä syömishäiriö hallitsee mun elämää lähes täysvaltaisesti.

Oon siis tänä vuonna laihtunut n. 10 kg. Yritän olla syömättä. Yleensä oon pari päivää syömättä tai syön hapankorpun ja kolmantena päivänä mätän mitä vaan ikinä haluan mutta yleensä sitten oksennan myös siitä niin paljon kuin vaan pihalle saan. Ja siellähän halutaan tietää minkä kokoinen olen, 160 cm ja 53,5 kg about. Tavoite oli laihduttaa 55 kiloon. Nyt tavoite on 45 kiloa. Niin se aina kymmenellä kilolla retkahtaa alaspäin kun tavoite on saavutettu.

Pari vuotta sitten siis isäni kuoltua painoin alimmillani jotain 40 kg. Siitä pikkuhiljaa hoitojen kautta sairastuin bulimiaan ja siitä saakka vaihtelevasti olen yrittänyt stressin määrästä riippuen paastota ja laihtua entisiin mittoihini. Läskeimmilläni joulun aikaan painoin 64,7 kg. Lievästi lihava, sanoi painoindeksikin ja itseäkin yököttää vaikka toisaalta tiedän etten ollut mikään läski. Vaikka olinkin koska olen edelleen, tuntuu hetkittäin etten ole laihtunut yhtään. Eikä se laihtuminen olekaan pääasia vaan itsensä kontrollointi ja tämä on ainoa asia mikä mulla hanskassa pysyy niin keskitytään nyt tähän sitten taas oikein kunnolla. Ja kun keskityn näihin omiin paskoihini näin järkkymättömästi niin oon paljon mukavampi mun läheisille, usein vahingossa kohtelen kaikkia niin kuin paskaa ja kontrolloin muita jos en kohista sitä itseeni. Heittelen tänne vammasia ruokapäiväkirjoja, fiiliksiä, kaikkea mitä nyt mieleen pamahtaa. Ehkä jotain progress-kuviakin jos oikein villiksi heittäydyn.

Kirjoittelen pian lisää, palataan!