torstai 16. marraskuuta 2017

Uudelleenaloitus

Pidinpä pitkän tauon täältä ja en ole laihtunutkaan tässä välissä enempää vaikka syömiset onkin ollut aivan päin persettä. Välillä mässään kuin sika ja välillä saatan olla monta päivää syömättä.

Anyways, paino on tällä hetkellä 52 kg. On ollut aika masentunut olo ja ahdistaa kaikki sosiaaliset tilanteet niin paljon etten jaksa nähdä kavereita jne. Tällä viikolla paastosin sunnuntai-illasta keskiviikkopäivään, koulussa sitten söin ja paljon söinkin. Tuli vähän juopoteltua ja tänään söin valmissalaatin joita kadun aika paljon. Yritän tammikuuhun saakka laihduttaa. Mahdollisesti pitempäänkin. Oon myös koittanut jotain hyvin, hyvin vähän jumpata, toivottavasti jaksaisin alkaa käydä vähän lenkillä vaikka tai muuta että pääsis näistä kiloistansa. Vaa'alla pompin varmaan kymmenen kertaa päivässä tiirailemassa että onko siellä mitään muutosta tapahtunut mihinkään suuntaan.

En oo oikein jaksanut käydä koulussa kun en saa nukuttua koska nälkä, ja inhottaa muutenkin kun aina mässään kouluruokalassa aivan törkeen määrän ruokaa. Ei oikein jaksa tehdä mitään. Tai ei niin kun kiinnosta mikään muu taas kuin tuo laihduttaminen tällä hetkellä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti